Opettajien arviot työoloistaan ja työkyvystään ovat heikentyneet selvästi muutaman vuoden takaisesta, kertoo Opetusalan työolobarometri. Terveydelle vaarallista työstressiä esiintyy nyt opettajilla enemmän kuin työntekijöillä keskimäärin. Opetusalan työolobarometriin vastasi marraskuussa 2017 yhteensä 1 127 opettajaa ja opetus- ja kasvatusalan esimiestä varhaiskasvatuksesta yliopistoon. Myös edellisillä mittauskerroilla, vuosina 2013 ja 2015, opettajat kertoivat kokevansa stressiä ja ilmoittivat työmäärän mittavaksi. – Työn raskaista puolista huolimatta he kokivat vielä yleisesti onnistumisen tunnetta ja työniloa, mutta 2017 ne eivät enää auttaneet jaksamaan eteenpäin. Muutos heikompaan oli huomattava, OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio toteaa. Moni uurastaa iltaisin ja viikonloppuisin Selvä enemmistö vastaajista ilmoitti työmäärän kasvusta. Työmäärää pitivät hallitsemattomana erityisesti varhaiskasvatuksessa, lukioissa ja ammattikorkeakoului